Olen viime aikoina pohtinut paljon Ystävyyttä ja sen monisäikeisyyttä. Mieleeni tulvii kiitollisuutta ajatellessani ystäviäni – jokaista omanlaistaan persoonaa, omine tapoineen ja elämäntarinoineen. Mutta onko ystävyydellä ikärajaa?

”Jaahas”, hän toteaa – kuten joka ilta – ja kurkottaa sivupöydältä käteensä kaukosäätimen. Iltauutiset ja sää. Televisio papattaa olohuoneeseen kriisiä, varautumista, uhkaa. Kaikkea leimaa epävarmuus. Mutta vieressä istuu hän, joka on itse varmuus. Tuli mitä tuli, se kohdataan yhdessä.

Tapaan Annan paksun reseptikansion ääreltä. Hän etsii vuosikymmeniä kartutetun kokoelman joukosta hieman erikoisemman makkarakeiton reseptiä. Ryhdyn hänelle apusilmiksi. Selailu on kuin aarrearkun kantta raottaisi: esiin tulvii rönsyävää tarinaa Annan matkoista ja makumuistoista. Muistelu piristää Annaa, joka tuntee tänään olonsa hieman heiveröiseksi. Hengitys käy raskaaksi pienestäkin liikkeestä ja noususta. Mieleeni hiipii huoli: Anna on valitellut samaa aiemminkin, mutta tänään vaiva on selvästi pahempi. 

Työvuoroni Annan luona alkaa taas yhteisestä kauppareissusta. Viipyilemme pitkään kukkahyllyjen väliköissä. Viime kerralla keskityimme elintarvikkeisiin ja remontin vuoksi mullistuneen kaupan ihmettelyyn. Nyt opin uuden ja suuren asian: Anna rakastaa kukkia. Niiden värisävyt ja vivahteiden yksilöllisyys kiehtovat häntä, vaikka ne onkin nostettava hyvin lähelle silmiä, jotta hän näkee kunnolla.

Ensimmäinen työvuoroni Annan luona käynnistyy vauhdikkaasti. Kun soitan ovikelloa, Anna on kenkiä vaille valmis lähtöön. Toivotamme hyvät huomenet, teemme lennossa sinunkaupat ja nakkaan evääni jääkaappiin.