Alzheimerin tauti on muistisairaus, joka aiheuttaa aivojen hermosolujen jatkuvaa, hidasta tuhoutumista. Hermosolujen menetys alkaa näkyä ajattelussa, muistamisessa ja käyttäytymisessä. Tässä tekstissä käsittelen hoivanantajakokemusta apuna käyttäen alkavan ja lievän Alzheimerin taudin ilmenemistä. Vinkkaan myös muutamia tapoja, joilla Alzheimeriin sairastunutta voi huomioida arjessa ja tukea kielellisesti, myönteisellä asenteella ja mahdollisuuksien mukaan liikkuvuuden ylläpitämisellä.
Pelin henki: odotus, arvaus, ehdotus
Raijan kanssa keskustellessani olen huomannut, että tänä kesänä sanoja haeskellaan enemmän kuin vuosi sitten. Välillä kuuntelen pitkääkin, sujuvaa tarinaa, sitten saattaa puheessa koittaa vaihe, jolloin sanoja katoaa tiuhaan. Raija muistaa sanasta usein muutaman ensimmäisen kirjaimen ja tapailee niille jatkoa. Esimerkiksi kun Raija tapaili: ”Hänellä oli sy.. sy.. sydän- tai mikä se sana olikaan? Hän ei halunnut, että kukaan toisi kukkia tai kortteja”, arvasin hänen tarkoittavan sanaa syntymäpäivä.

Toisinaan odotan, muistuisiko sana Raijalle mieleen. Välillä esitän lisäkysymyksiä ja pohdin ääneen, mihinköhän haettu sana mahtaa liittyä. Joskus keskustelu kääntyy kuin Alias-sanaselityspeliksi, ja lopuksi nauramme yhdessä saatuamme toivotun sanan metsästettyä. Toisinaan sovimme, että odotetaan; ehkä sana kohta tulee mieleen. Rento asenne ja yhteinen huumori ovat tärkeä, keskusteluja kannatteleva elementti.
Elämä jatkuu

”Alzheimerin tautia sairastavan kanssa keskustellessa on tärkeää ylläpitää positiivista, optimistista ja ehdotonta tukea ilmentävää puhetapaa.”
Synkkiä puheenaiheita, kuten pitkällistä kuoleman pohdintaa olisi hyvä pyrkiä välttämään, joskaan aihetta ei voi kokonaan kieltääkään.
Korona-aikaan synkkyyttä on ollut riittämiin tarjolla mediassa, monilla hoivanantajilla varmasti asiakaskohtaamisissakin. Raijan kanssa olemme keskittyneet muihin puheenaiheisiin, yllättävänkin tehokkaasti. Painokkaimmin koronavirus mainittiin, kun Raija kertoi joutuneensa odottelemaan kesän ensimmäisiä mansikoita tänä kesänä tavallista pitempään, sillä tytär ei ollut ensin uskaltanut ostaa niitä hänelle hygieniasyistä.
Kehon liike, mielen liike
Liikunnan tärkeyttä ei voi kyllin korostaa – kunhan liikkuminen on turvallista. Raijan kohdalla tarve ja halua päästä liikkeelle on luontaista. Häntä ei tarvitse patistaa ulos, vaan haasteeksi voi pikemminkin muodostua se, miten tunnistaa turvallisen liikkumisen rajat. Milloin äkillinen huimaus voi aiheuttaa liian suuren kaatumisriskin; milloin kävelykeppi ei enää ole riittävä apuväline; voiko käydä niin, ettei hän joku kerta muistakaan tietä kotiin, jos kävelee yksin?

”Vaikka liikkumisen itsenäisyys kapenisikin, onneksi on meitä, jotka voimme lähteä tueksi ja turvaksi ulkoilmaa haistelemaan ja vuodenaikojen kirjoa aistimaan.”
Hoivanantaja, Johanna
Lähde: Patricia R. Callone, Connie Kudlacek, Barbara C. Vasiloff, Janaan Manternach, Roger A. Brumback (toim.): A Caregiver’s Guide to Alzheimer’s Disease: 300 Tips for Making Life Easier. 2006.