Julkaistu

Kirje sinulle – Ikäihminen, Omainen, Läheinen

Tänä vuonna vietämme pääsiäistä hyvin erilaisissa olosuhteissa ja tunnelmissa, keskellä Korona pandemiaa. Pandemia on ollut Suomessa jo useita viikkoja. Se on tullut jäädäkseen joksikin aikaa ja, ikävä kyllä, joka päivä saamme lukea tiedotusvälineistä kuinka uusia tartuntoja on tullut lisää ja ihmisiä joutunut sairaalahoitoon. Toisille, mutta onneksi vielä harvoille meistä, tauti on liian kova ja kauniin tarinan loppu on kammottava. Sitä emme haluaisi kukaan omalle kohdallemme. Korona-pandemiasta on paljon puhetta joka puolella, joka mediassa, jokaisen ihmisen keskusteluissa. Myös me kohtaamme työssämme joka päivä tämän tosiasian ja viime päivinä olemme saaneet paljon viestejä: ”Äitiäni pelottaa, eikä hän oikein tunnu tietävän mistä on kysymys. Kohtaamisia pitää välttää, joten peruutan / en tilaa palvelua hänelle toistaiseksi”.

Ymmärrämme huolenne varsin hyvin. Meitäkin mietityttää välillä miten maailma tulee muuttumaan, mutta me emme halua antaa pelolle valtaa, vaan jatkaa normaalia elämää ikäihmisten palvelijana heidän omassa kodissaan niin kuin se on vain suinkin mahdollista tässä tilanteesa. Pandemian vaikutukset koskettavat jokaista ihmistä. Kuten olemme joka paikasta kuulleet, eniten vaarassa ovat riskiryhmät, kuten ikäihmiset tai pitkäaikaissairaat. Valtaosa asiakaskunnastamme ikäihmisinä kuuluu tähän riskiryhmään.

Mutta kuinka voimme sitten toimia tässä tilanteessa? Olemme etulinjassa toisaalta varotoimien ja toisaalta sen suhteen, että voimme tarjota riskiryhmäläisille heidän omaan kotiinsa – joka on tällä hetkellä turvallisin paikka ikäihmisten olla – palvelua, josta he nimenomaisesti tänä poikkeusaikana erityisesti hyötyvät. Normaalioloissakkin olemme erittäin tärkeä resurssi ikäihmisille ja heidän läheisilleen, mutta ennen kaikkea nyt kun elämme poikkeustila-aikaa on tärkeä pitää huolta juuri heistä, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Noudatamme kaikessa toiminassamme kansallisia ohjeita koronavirus tartuntojen ehkäisemiseksi. Kuulumme Hyvinvointialan liittoon ja noudatamme Yksityisen Sosiaalipalvelualan Työehtosopimusta. Liitto on seurannut pandemian kehitystä hyvin tiiviisti ja sieltä on tullut useita ohjeita, jotka kaikki olemme laittaneet käytäntöön. Noudatamme kaikkia liiton poikkeustila-aikaisia ohjeistuksia. Sen lisäksi olemme hyvin tiiviisti seuranneet pandemian kehitystä niin ulko- kuin kotimaassa sekä maan Hallituksen, THL:n ja muita uutisia. Noudatamme kaikkia näistä viranomaistaholta ja asiantuntijoilta annettuja ohjeistuksia.

Nyt poikkeusaikana maan Hallituksen ohje on, että ei tehdä turhia kontakteja toisiin ihmisiin. Ikäihmisiä palvelevat HOIVANantajamme noudattavat tätä ohjetta yhtä lailla kuin muutkin suomalaiset. He noudattavat erittäin huolellista käsihygieniaa. He eivät mene sairaana ikäihmisten kotiin, vaan jättäytyvät karanteeniin kuten Hallituksen ohje on. Jokaisella HOIVANantajalla on huivi tai hengityssuojain kasvoilla AINA asiakkaan läheisyydessä. HOIVANantajat noudattavat turvaetäisyyksiä myös työvuorossaan asiakkaan luona, ellei palvelu välttämättä vaadi lähikontaktia. Meillä on yksi, sama tuttu HOIVANantaja asiakkaalle. HOIVANantaja käy pääsääntöisesti 1-3 asiakkaalla kyseisen päivän aikana – ei päivittäin tusinalla asiakkaalla, kuten alalla yleisesti toimitaan.

Sen lisäksi, että jokainen ikäihminen saa päivittäiset perustarpeet kuten ruokahuollon sujumaan ja terveellisen ja turvallisen arjen peruspilarit kotona eristyksissä ollessaan, ovat viranomaiset useita kertoja painottaneet, kuinka tärkeää on esimerkiksi jumpata ja huolehtia liikunnastaan tänä poikkeusaikana. Poikkeusaika voi aiheuttaa merkittävästi myös ahdistusta, voimakasta yksinäisyyden tunteen lisääntymistä ja muuta mielenterveyden ja myös fyysisen terveyden kuormitusta normaalin yksinäisyyden sijaan. On tärkeää, että ikäihmisen aktiivisuutta, omatoimisuutta, yhteiskunnassa mukanaoloa ja muuta vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä tuetaan. On tärkeää, että ikäihminen saa asioida toisen ihmisen kanssa, poikkeustilan ehdoilla.

HOIVANantajamme voi auttaa tässä. Hän voi olla hyvin tärkeä kumppani, joka auttaa poikkeustila-aikaisten ohjeiden käytännön toteutuksessa. HOIVANantaja voi olla seurana ikäihmisen omassa kodissaan ”turvallisesti lähellä, mutta riittävän kaukana” huomioiden turvavälin. Yhdessä voi purkaa kuulumisia ja tuntojaan, keskustella vaikka toisen istuessa toisella puolella olohuonetta. HOIVANantaja voi opastaa etäyhteyden luomisessa tietokoneella rakkaisiin omaisiin. Hän voi käydä ikäihmisen puolesta esimerkiksi kaupassa, apteekissa tai muilla asioilla ja jättää ostokset oven taakse, mikäli muuta palvelun tarvetta ei sillä kerralla ole. Uuden ajan edessä uudet toimintamallit on otettava käytäntöön!

Tämänkaltainen tilanne ja pandemian olemassaolo tulee jatkumaan vähintäänkin useita viikkoja, todennäköisesti useita kuukausia. On asiantuntijoiden arvioita, että se jatkuu vuoden loppuun asti. Pandemia on levinnyt koko maailmaan. Se erittäin todennäköisesti jatkuu kunnes rokote on keksitty. Toimivan rokotteen saamiseen meille suomalaisille, menee asiantuntijoiden arvioiden mukaan vähintään pari vuotta. Emme voi lopettaa elämäämme kokonaan pariksi vudeksi ja jäädä odottamaan että rokote lopulta pelastaa meidät. Kenenkään ihmisen terveys, ei fyysinen eikä henkinen, kestä täydellistä eristystä loputtomiin. Yksikään yhteiskunta ei toimi, ei julkinen eikä yksityinen talous kestä, mikäli emme turvallisesti, askel askeleelta , harkiten ja varoen ala palata takaisin normaalin elämään huomioiden kaikin keinoin kuitenkin pandemian olemassaolo ja mahdollisesti uusi aalto sekä sen mukanaan tuomat riskit sairastua. Kun toimimme viisaasti ja järkevästi, varoen ja nykytilanteeseen parhaamme mukaan sopeutuen, selviämme tästä kriisistä yhdessä.

Poikkeustila-aikainen elämäntyyli jatkuessaan aikaansaa monia haittavaikutuksia pidemmällä ajanjaksolla, ja erityisesti ikäihmisten kannalta muun muassa terveydentila on vaarassa. Olemme aidosti huolisamme kuinka erityisesti ikäihmiset ja myös heidän omaisena jaksavat läpi näiden haasteellisten aikojen. On järkevää tehdä omassa elämässään riskivapaita tai erittäin pieniriskisiä valintoja, mutta ei jättää terveyttä aikaansaavia valintoja kokonaan pois. Haluamme auttaa ja olla tukena ikäihmisille tänä poikkeustila-aikana. Pidetään huolta toinen toisistamme, selviämme tästä yhdessä!

Palvelemme edelleen normaalisti ikäihmisiä – niin nykyisiä kuin uusiakin – erityisellä varovaisuudella ja huolellisuudella kaikki varotoimet huomioiden!

Ystävällisin terveisin ja hyvää pääsiäisen aikaa toivottaen, Kotona Asuen Seniorihoivan väki

Ps. Alla on lainaus ”Uuden edessä” kappaleesta, joka on tehty 150 suomalaisen artistin voimin antamaan lohtua ja toivoa ihmisille näinä vaikeina poikkeustila-aikoina. Käy kuuntelemassa kappale!

”Ollaan yhdessä, tai ainakin yhtä sydämessä
Päivien pidentyessä, jonkin uuden edessä
Kevään lehdillä, on tänäkin vuonna elämä
Päivien pidentyessä, ollaan yhtä sydämessä
Uuden edessä”

Toivon kärki – uuden edessä
Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Muistojen aarrearkulla

Omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kurssilla opettajamme sanoi, että elämäntarina on kuin oma näköala pyöreästä tornista. Kukin näkee vain siivun, jokainen omaan suuntaansa. Kukaan ei näe täysin samaa eikä pysty kertomaan näkemästään samalla tavalla kuin me. Olemme ainutlaatuisia näköaloinemme ja kertomuksinemme siitä, mitä näemme.

Minussa heräsi halu olla mukana nostamassa muistojen ja elämänkokemuksen arvostusta ja käsittelemässä mieleen muistuvaa materiaalia kallisarvoisina matkamuistoina eletystä. Hoivanantajana pääsisin varmaan muistojen virran äärelle miltei jatkuvasti. Ihastelisin seniorien muistojen aarteita.

Näissä mietteissä kysyn Raijalta, mitä hänelle tulee ensimmäisenä mieleen lapsuudesta. Tumma pilvi purjehtii oitis aurinkoisen odotukseni eteen. Isä torjui sekä Raija-vauvan että hänen äitinsä. Penäsi epäillen jopa sitä, mistä Raija oli punaisen tukan saanut, kunnes joku tokaisi, että katsopa vain, niin samaa sävyä on parrassasikin. Hylkääminen on varmasti painanut jälkensä Raijan lapsuuteen. Sairauden ja toimeentulon kanssa kamppaillut äiti teki töitä minkä kykeni, ja sillä aikaa Raija sai olla mummun hoivissa. Isän puolen sukulaisiakin Raija tapasi lapsena, mutta he olivat ruotsinkielisiä, eikä kielimuuri helpottanut muutenkin vallitsevaa vierauden tunnetta.

Lähdemme kävelylle, ja tarina jatkuu. Muistojen virta vie nuoruuteen. Raija tapasi ensimmäisen miehensä varsin nuorena ja tuli äidiksi 19-vuotiaana. Paljon tummia sävyjä tulee taas tarinaan: miehen pelottavat kohtaukset mökillä, pitkien matkojen päässä, hukkumaisillaan, viimeisillä voimilla veden varassa. Kun mies viimein suostui sairaalaan, mukaan annettiin kirjekuori, joka oli määrä avata vasta kotona. Raijapa ei sitä tiennyt vaan repi kuoren heti auki, ja kuvista paljastuivat kauttaaltaan mustat keuhkot. Leukemia vei Raijalta miehen 27 vuoden iässä.

Teemme pitkän lenkin, verkalleen ja tarinakerää auki kerien. Kuulen läheltä seuratuista sukulaisen ongelmista, uhkailuista, viinan kiroista ja itsemurhasta. Kuulen Raijan toisesta puolisosta ja uudelleen leskeksi jäämisestä. Paljosta on selvitty: monesta kuolemasta, vaikeudesta ja epätoivosta. Toki siellä täällä siintävät myös lapsuuden huolettomuus, kesät mummun luona, vaari joka vei Korkeasaareen ja näytti pöllöjä ja linnanpesiä. Makunystyröihin on ikuistunut ihana mustikkamaito, muistoihin paljasjalkaseikkailut helteen halkomalla savimaalla ja aurinko, joka paistoi aina.

En päässyt ihastelemaan muistojen ketjun jalokiviä ja elämän suuria tähtihetkiä ihan siinä määrin kuin olin naiivisti uumoillut. Rinnallakulkijana kuitenkin ymmärrän, että tarinan aarre onkin Raija ”Rautarouva” itse. Sanon sen myös hänelle, kun on loppukahvien aika. Hän on sitkeä, monesta selvinnyt ja jo pitkään ikään päässyt. Ja lähellä sydäntään hänellä on aarre, oma tytär, jonka lämpöä ja huolehtivaisuutta hän muistaa kiitellä joka kerta kun tapaamme.

Selviytymistarina vaiheineen palaa toistuvasti mieleeni useiden päivien ajan. Arvostan sitä, että Raija osoitti luottamuksensa kertomalla elämästään. Vaikka muistojen kirstuun on päätynyt muutakin kuin hohtavia arvokiviä, on lupa sanoa ääneen sekin, mikä ei mennyt kiiltokuvamaisen ihanasti. Olen korvina myös sille. Ensi viikolla taas jatkamme, tilanteen mukaan joko muistelun tai nykyisyyden parissa.     

Hoivanantaja, Johanna

Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Ylimääräistä värinää sydämessä

Kun tapaamme Raijan kanssa parin viikon tauon jälkeen, kerrottavaa ja käveltävää on paljon. Raija pääsee huojentamaan terveyshuoliaan, reippailemaan melkein tunnin lenkin, maistelemaan valmistamaani keittoa ja kahvittelemaan. Lopuksi tarkistamme verenpaineen ja pulssin ja merkitsemme lukemat vihkoon. 

Kun kysyn tullessani Raijan vointia, hän vastaa, että on tässä ollut kaikenlaista ja päivät ihan sekaisin. Hän näyttää huolestuneelta ja saa totta puhuen minutkin hieman huolestumaan. Raija pyytää minut olohuoneeseen istumaan ja alkaa purkaa huolivyyhtiään.  

On käyty lääkärissä kerran jos toisenkin, maattu sydänkäyrillä, näyttäydytty taas apteekin vakiokasvona, aloiteltu uutta lääkettä ja aprikoitu, mistä oikein on kyse. Onni onnettomuudessa, että Raijan verenpaineita seurattiin kahdesti päivässä. Ihmettelimme, ettei Raija ollut huomannut sydämen sähäkkää toimintaa voinnissaan. Pulssi huiteli pahimmillaan 135:ssä, mutta hurja lukema paljastui vasta verenpainemittarista.  

Tytär tarttui toimeen ja vaati varaamaan lääkäriajan. Lääkärikin totesi käynnin erittäin aiheelliseksi, sillä sydänkäyrä kieli ylimääräisestä värinästä. Sykettä pyrittäisiin painamaan alas lääkityksellä. Verenpaineiden seuranta jatkuisi, mutta astetta jännittävämmissä merkeissä. ”Ei minua nyt pelota, mutta eihän se mukavalta tunnu, kun tällaista kuulee. Kyllähän sitä jää miettimään, että onko tämä nyt jotakin vakavaa”, Raija toteaa. 

Seurailen vierestä, kun Raija touhuaa tottuneesti dosetin ja lääkepakkausten parissa. Pakko sanoa, että hän vaikuttaa konkarilta, jolla on homma hallussa. Lääkkeet hän jakaa dosettiin, ja ne on helppo muistaa ottaa oikeaan aikaan, ruokailun yhteydessä. Vitamiineille ja ravintolisille on oma laatikkonsa, josta Raija muistaa ottaa tarvittavat pillerit, vaikkei niitä dosettiin varaakaan. 

Kysyn uuden lääkkeen sivuvaikutuksista. Raija arvelee sitä syypääksi aamuöiseen heräämiseen ja parituntiseen unen etsiskelyyn. Hän näkee usein myös painajaisia tai vauhdikkaita unia. Niitä hillitsemään on kokeiltu lääkettäkin, mutta silti hän kertoo edellisyönäkin käyneensä Venäjällä. Lääkearsenaalista on helpotusta moneen vaivaan, mutta kaikkea eivät napit ja tabletit ratkaise – ainakaan ensimmäisellä kokeillulla annostuksella. Lääkityksen säätö tuo aina tullessaan kokeilun, totuttelun ja odottelun jaksoja. Nyt on aluillaan uusi sellainen, jota seurailen mukana. 

Lääkäri-, laboratorio- ja apteekkikäynnit ovat syöneet aikaa Raijan rakkaalta kävelyharrastukselta. Raijan huolet näyttävät huojentuneen hänen päästyään sanoittamaan niitä ja tuulettamaan ajatuksia raikkaassa tuulessa, totean kun palaamme pitkältä lenkiltämme juuri sopivasti ennen sadetta. Vielä jää aikaa valmistaa kasvissosekeitto, juoda yhdessä kahvit ja merkitä muistiin, mitä verenpainemittari tällä kertaa näyttää. 

Hoivanantaja, Johanna 

Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Yksinäistä ei ehdi tulla

Kun olemme vaihtaneet kuulumiset, suunnittelemme Raijan kanssa yhteisen iltapäivämme ohjelmaa. Raijalla onkin käynneille jo pääpiirteittäin tuttu runko, sillä hoivanantaja on käynyt jo useamman vuoden. Ensin seuraan dosetin täyttöä tulevan viikon varalle, lähtiessämme kävelylle viemme hänen huolella lajittelemansa roskat, ulkoillessamme juttelemme ja Raija saa minusta kuuntelijan elämänsä tarinalle. Kun palaamme, valmistan ruoan ja juomme yhdessä kahvit. Juttu jatkuu kaiken aikaa. Tarpeen mukaan autan myös muissa kodin pienissä askareissa ja lopuksi mittaan Raijalta verenpaineen.

Kun käymme ulkona tuulettumassa, olemme vähällä lähteä tuulen mukaan itsekin. Koiranilma kääntää puheemmekin koiriin. Raija muistelee lämmöllä rakasta susikoiraansa, jonka perään itki viikon; minä taas lapsuudessani meille tulla tuhissutta terrieriä, joka sekin on jo poissa. Viisaita eläimiä, suurisieluisia. Elämässä mukana kuin perheenjäsenet. Ymmärtävät paljon ja puhuvatkin, omalla tavallaan.   

Raija kertoo puolison sairastelun verottaneen hänen puhekykyään. Kun mies meni huonoon kuntoon, hän ei enää puhunut. Eikä enää Raijakaan. Kenenpä kanssa hän olisi jutellut? Pian hän huomasi, ettei enää oikein osannutkaan. Oli vaikea saada ilmaistua itseään. Vaikka hän miten haki, sanat olivat kuin piilossa. Lääkäri patisti käyttämään kieltä: Puhu, ei siinä muu auta. Tytär kantoi kirjastosta miltei kaikki löytämänsä isotekstiset kirjat – pienempää tekstiä eivät Raijan silmät jaksa pitemmän päälle lukea. Kun hän alkoi lukea ääneen, sanat palailivat. Puhe alkoi luonnistua, vaikka hän joskus joutuukin haeskelemaan sanoja. 

Naapurustossa Raijalla on juttukaveri. Erään yhteisen kävelyn päätteeksi naiset istuivat kadunvarteen, ja naapuri kertoi miehensä nukkuneen pois vuosi sitten. ”Sama täällä, kaksi vuotta sitten”, Raija kertoi. Naapuri alkoi itkeä, kohta itkivät molemmat. Se teki heistä ystäviä. Yhteistä on paljon. Joskus he kahvittelevatkin toistensa luona. 

Raijan elämässä asiat ovat järjestyneet niin onnellisesti, että on viikkoja, jolloin hänen luonaan käy joku jopa päivittäin. Sosiaalista elämää riittää. Pääsee harjoittamaan jutustelun jaloa taitoa. Käy sukulaisia, ystäviä ja naapureita, ja meidän hoivanantajien lisäksi ainakin yksi tervehtijä ystäväpalvelusta. Yksinäistä ei juurikaan ehdi tulla.  

Edesmennyt puolisokaan ei tunnu Raijasta etäiseltä. Hän piipahtaa muistelujen kutsumana, kuin tarjoten lohduttavaa läsnäoloaan. Joskus se tuntuu niin hämmentävän todelta, että Raija miettii, onko mies oikeasti paikalla – vai onko hänellä itsellään kaikki kunnossa. Voiko rakastettu ihminen olla aistiharha? Kuulen kipeän kysymyksen jostakin rivien välistä. Nämä pohdinnat sekä aiemmin koettu puhumisen vaikeus ja lisääntynyt unohtelu yhdistyivät lääkärikäynnillä huoleksi alkavasta muistisairaudesta. Ensiavuksi aloitettiin lääke, joka on kuulunut Raijan aamuihin siitä lähtien.  

Onni on, että Raijalla on ympärillään ihmisiä, jotka osaavat pitää silmänsä auki mahdollisten varoittavien merkkien suhteen ja ilmaista tarvittaessa huolensa. Itse hoivanantajan roolissani tarkkailen myös herkällä silmällä onhan kaikki hyvin ja huomaanko käyttäytymisessä jotain poikkeavaa. Hyvä asia tässä työssä on, että Kotona Asuen Seniorihoivan hoivanantajille järjestetään Alzheimerin taudin ymmärtämiseen ja käytösmuutosten kanssa toimimiseen opettavia koulutuksia. Alzheimer-koulutus on tärkeä osa omiakin kehitystavoitteitani hoivanantajana. Tällä kertaa tapaamiseemme Raijan kanssa sisältyi kuitenkin kehittymistä lähinnä keittiötaidoissa: valmistimme yhteistuumin itselleni aivan uuden ruokalajin, siskonmakkarakeiton. Ja kyllä maistui!  

Hoivanantaja, Johanna 

Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Toisillemme ihkauudet

Ensimmäinen tapaaminen. Niitä jännittää aina. Uusi tuttavuuteni on Raija, 88, (nimi muutettu) ja näen heti ovella, että jännityshän oli aivan turhaa. Hän vaikuttaa leppoisalta. Istumme hetken keittiönpöydän ääressä kielokimpun tuoksussa, käymme läpi viralliset paperit, rajaamme, mitä tehtäviini kuuluu ja kuulen, minkälaisia toiveita Raijalla on. 

Sitten Raija annostelee lääkkeensä dosettiin selkeän listan mukaan. Minun tehtäväni on vain tarkistaa, etteivät pienet ja liukkaat napit lipsahda väärään lokeroon, ja merkitä ylös, jos jokin lääke on loppumaisillaan. Vastuuta lääkkeenannosta hoivanantajille ei kuitenkaan kuulu. 

Koska olen Raijan elämässä ihkauusi ihminen, kerrottavaa on paljon. Olen monet kerrat saanut todeta olevani oiva tarinalaari. Kuuntelen ihmisiä mielelläni, elämäntarinat kiehtovat minua, ja se huomataan. Luottamus herää. Tällä kertaa kela pyörähtää liikkeelle järisyttävästä elämänmuutoksesta: Raija menetti rakkaan puolisonsa muutama vuosi sitten. Poismenoa edelsi vuosien sairastelu.  

Ensin yhteiset kävelyt lyhenivät. ”Nyt mennään jo kotiin”, mies tokaisi jo alkumatkasta. ”No minkä ihmeen takia?” Raija ihmetteli. ”Kun mulla on niin huono olo. Ei tästä tule mitään.” Kun sama toistui toistumistaan, oli aika käydä lääkärissä. ”Mitä lie lääkäri sanonut, mutta siihen ne lenkit loppuivat, kokonaan. Kohta alkoivat sairaalajaksot ja käyttöön tuli rollaattori”, Raija kertoo, kun kierrämme hänelle puolisonsa kanssa tutuksi tullutta reittiä.   

Raijasta näkee, että rankkaa on ollut, vaikkei hän sitä kovin monisanaisesti kuvaakaan. Noihin vuosiin mahtuu myös rajapyykki, jolloin oli tehtävä päätös avun hankkimisesta kotiin. Raija ei muista, minkälaisessa tilanteessa päätös tehtiin tai kuka palvelua suositteli, mutta hoivanantaja on käynyt jo vuosia. Ensin apuna kahdelle, nyt yhdelle.  

Palvelu on osa elämää, vakiomerkintä seinäkalenterin jokaisella viikolla. Hoivanantaja auttaa kauppalistan laatimisessa, laittaa ruoan yhdelle tai kahdelle aterialle (loput tilataan ateriapalvelusta kotiovelle), on seurana ja turvana kävelylenkeillä ja auttaa tarpeen tullen kotiaskareissa. Kauppa-apuna on usein ollut Raijan tytär tai joku sukulainen, mutta välttyäkseen ”vaivaamasta liiaksi” Raija lähti jokin aika sitten kokeilemaan, pärjäisikö ostoksilla yksin. ”Kyllä se vielä minulta sujuu”, Raija kertoo silminnähden iloisena onnistumisestaan. 

Laitan ruoaksi kanaa, riisiä ja kastiketta, ja lopuksi juomme kahvit parvekkeella ennen kuin iltapäivän aurinko paahtaa sinne. Ihastelen tuon pienen, kodikkaan kesäpesän parvekekukat, joissa istutusapuna on ollut juuri sijaistamani hoivanantaja. Ynnään mielessäni monia näkemiäni ja kuulemiani ilon aiheita Raijan elämässä. Niitä todella riittää, ja surun tarinaa vasten ne erottuvat kirkkaina. Toivon, että tapaamisemme voisivat tuoda niitä lisää. ”Oli kiva tutustua. Ensi viikkoon!” hymyilemme hyvästiksi. Tästä on hyvä jatkaa. 

-Hoivanantaja, Johanna

Julkaistu

HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Miten minusta tuli hoivanantaja?

Kesäkuussa aloitan uuden työni Kotona Asuen Seniorihoivan hoivanantajana. Työhöni kuuluu palvella kotona asuvia ikäihmisiä, tukea heidän arjessa selviytymistään ja olla seurana, tukena ja turvana päivän askareissa. Itse asiassa työskentelin muutaman vuoden hoivanantajana jo 2010-luvun alussa, kunnes jäin äitiysvapaalle. Palaan työhön reilun kuuden vuoden äitiysvapaani jälkeen. Se, että päädyin aloittamaan tämän työn, ei ole vain sattumaa vaan tunnen jatkavani työtä, johon olen luotu ja tottunut jo pienestä pitäen. Miten minusta oikein tulikaan hoivanantaja?

Alakouluikäisenä leikin isosiskoni kanssa palveluautoa, joka palveli toista vuorollaan tietyn ajan (muistaakseni tunnin). Sille sai antaa mitä tahansa tehtäviä, joihin tarvitsi apua. Yleensä ne liittyivät oman huoneen siivoukseen. Palveluauto viikkasi puolipitoiset vaatteet hyllyyn, vei likaiset pyykkikoriin ja kuljetti astiat, roskat ja lehdet pois nopeasti ja iloisesti.

Kumpi meistä liekään leikin keksinyt tai nimennyt, mutta nimi taisi kimmota juurikin tavaroiden kuljetustehtävistä. Toinen, yhtä tärkeä erityisvarustelu oli jutustelu. Palveluauto auttoi sekä piti seuraa. Yksin siivousrupeama olisi ollut tylsä, edennyt puuduttavan hitaasti – tai mitä todennäköisimmin jäänyt kesken. Siivoaminenkin tuntui hauskemmalta, kun sitä täydensi palvelemisen ilo.

Lukioikäisenä kävin 4H-yhdistyksen palkkaamana ”seuraneitinä” palvelutalossa asuvan yksinäisen rouvan luona. Keitin kahvit, luin Väinö Tannerin elämäkertaa, tiskasin, etsin kadonneita tavaroita, kävelyillä ihastelimme ennätyssadosta notkuvia pihlajia.

Aikuisiällä toimin kaupungin palkkalistoilla henkilökohtaisena avustajana. Kävimme kaupoilla, virastoissa, kasvitieteellisessä puutarhassa, sienessä, elokuvissa, sukujuhlissa ja teatterissa. Teimme pihatöitä, kirjoitimme lehtiartikkelia, siivosin, silitin, kirjoitin joulukortteja ja sähköposteja, laitoin ruokaa, lenkitin koiraa, pesin pyykkiä, hoidimme kotitalouskirjanpitoa. Kaiken lomassa jutustelimme, jaoimme elämää yhdessä. Olin tilanteen mukaan enemmän tai vähemmän näkyvä ja kuuluva jatke; apukädet, -jalat, -silmät, -korvat… Valmis melkein mihin vain. Yhtäkkiä ymmärsin työnkuvani: olin taas palveluauto. Lämmin muisto lapsuudesta oli kulkenut mukana kaikki vuodet ja muovautunut työnkuvaksi.

Suomessa liikkuu myös toisenlaisia palveluautoja, joita hälytetään koteihin turvarannekkeella ja turvapuhelimella. Toisinaan uutisoidaan palvelun epäonnistumisesta. Turvaranneke ei toiminut, avuntarve arvioitiin väärin ja asiakas odotteli apua tuntikaudet, tai asiakkaan kotona käytiin, mutta hän jäi edelleen yksin ongelmansa kanssa. Osa turvattomuudesta ja huonosta palvelusta koetaan jopa senioreiden hoitoon ja asumiseen erikoistuneissa laitoksissa, joissa avun ja hoivan pitäisi olla itsestäänselvyys. Apukäsiä ja -jalkoja on palkattu liian vähän.

Haluan olla mukana työssä, jossa taistellaan noiden pelon ja turvattomuuden hetkien vähentämiseksi. Haluan astua työvuorooni hoivanantajana samalla asenteella kuin muinoin siskoni palveluautona: ”Tämä on sinun aikaasi – miten haluat, että se tänään käytetään?” Ollaan, tehdään ja mennään yhdessä. Se antaa voimaa, meille molemmille.

– Hoivanantaja, Johanna

Julkaistu

Kesänviettoa ikäihmisen silmin

Kesäkuu on lähtenyt käyntiin ja kesä on virallisesti täällä. Suvivirret on laulettu taas sadoissa kouluissa viikonloppuna ja lämpö lisääntyy päivä päivältä tuoden lopulta kesähelteet tullessaan. Luonto on vehreä ja kaunis, kukat kukkivat ja linnut laulavat iloisesti. Kesätuuli puhaltaa lempeästi ja järven rannalla tai metsäpolulla voi aistia kesän taikaa. Myös kesän ensimmäiset oman maan herkut ovat jo saatavilla; vihannekset, kasvikset ja marjat ja lisää herkkuja on luvassa pitkin kesää. Päivä on pisimillään, valoa riittää aikaisesta aamusta myöhään iltaan ja juhannus on jo ihan pian täällä. Tämä on varmasti suomalainen kesä!!

Miltä kesä tuntuu ikäihmisen silmin? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun vuosia on jo kertynyt? Nämä samat kesän tunnusmerkit ovat varmasti sekä nuoren että ikäihmisen mielestä ehdottomat ja tärkeä osa suomalaista kesää, mutta iäkkäämpänä niiden merkitys korostuu entisestään. Kun on kuunnellut ikäihmisten tarinoita huomaa, että hetkessä elämisen merkitys ja kyky nautiskella pienistä asioista on taito, jonka vanhempana taitaa paremmin. Ja kesällä tämä todellakin korostuu! Monille ikäihmisille on myös ehdottoman tärkeää saada viettää kesäpäivät omassa kodissa tai mennä kenties omalle mökille tai maalle kauaksi kaupungin hälinästä omiin tuttuihin ja rakkaisiin maisemiin nauttimaan kesän pienistä iloista ja merkityksellisistä hetkistä.

Mitä se hetkessä eläminen sitten oikein on….? Kesän lämpimät päivät houkuttelevat ulos, ja on mukava istuskella pihalla ja seurata sekä aistia kesän tunnelmaa. Lämpö tuntuu hartioilla ja selässä ja ehkäpä yhdestä vaatekerrasta voi luopua. Auringonsäteet osuvat poskille ja nenänpäähän ja se tuntuu hyvältä ja saa mielen piristymään. Tekee mieli istuttaa muutama kesäkukkanen ja alkaa seurata niiden ja muidenkin pihapiirin kasvien kasvua. Se on kuin elämän vertaiskuva. Ulkona ollessa tulee kiinnitettyä huomiota iloiseen lintujen lauluun, ympärillä lenteleviin perhosiin tai pihan poikki juoksevaan oravaan. Välillä voi käydä vähän kuopsuttelemassa maata tai kuljeskella pihalla ja tutustua uusin silmin miltä pihalla tänä kesänä näyttää. Sitten taas voi pysähtyä istumaan ja aistia kesän tunnelmaa. Elämä on tässä ja nyt.

Myös rakkaat sukulaiset ja läheiset ovat kovasti odotettuja vieraita, mikäli asuvat kauempana. Kaukana asuvat ystävät, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset tulevat vierailulle ja pääsee pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia kasvotusten läheisten kanssa ja ehkäpä saa seurata lasten riemukasta kesänviettoa.  Mikä olisikaan parempi tapa saada iloa ja energiaa omaan päivään, kun seurata pienten lasten aitoa iloa, innostusta ja menoa kesäpäivinä.

Toisaalta kesä voi tuoda mieleen myös haikeutta eletystä elämästä. Kesän ollessa kauneimmillaan ajatukset karkaavat monesti menneiden kesien muistoihin nuoruusvuosilta. Moni kesä on voinut olla rakkauden täyteinen ajanjakso puolison kanssa tai silloin on päässyt viettämään ne mielekkäimmät ja ikimuistoisimmat hetket perheen ja ystävien parissa, on tullut matkusteltua ja nautiskeltua elämästä. Ehkä sen vuoksi myös mieli halaajaa niin kovasti viettämään kesää lapsuuden ja nuoruuden maisemiin…. niin, että saisi edes pienen hetken ajatuksissaan elää taas ihania nuoruusvuosia. Jos vanhat kotipaikat ovat vielä olemassa ja sinne on mahdollista palata kesälomalla, silloin sinne kannattaa mennä nautiskelemaan! Ja vaikka muistot tuovat mieleen haikeutta, ehkä suruakin, ja saa tajuamaan elämän rajallisuuden – myös kiitollisuus ja onnellisuus eletystä hyvästä elämästä valtaavat mielen ja elämä tuntuu hyvältä juuri tässä ja nyt.

Toivotamme kaikille ikäihmisille oikein mukavaa ja leppoisaa kesää ja toivomme, että jokainen pääsee nauttimaan kesän tunnelmasta ja kokemaan kesän mukanaan tuomaa hyvää mieltä itselle parhaaksi sopivalla tavallaan.

Aurinkoista kesää!

Julkaistu

Kiitos, äidit

Äiti. Miten paljon sisältöä mahtuukaan yhteen pieneen sanaan! Näitä aikoja keväällä hiirenkorvat ja hennot vuokot muistuttavat, että on taas aika muistaa äitejä. On taas korttien, kukkien, kakkukahvien ja kiitosten päivä. Lämmintä yhdessäoloa. Liikutuksen kyyneliä silmänurkissa. Kiitosmieltä. Paljon on koettu yhdessä. Melkoinen matka takana.

Äidit odottivat, arvailivat, aavistelivat meitä, jotka kelluimme vielä heidän sydämensä alla suojassa. Kantoivat, olivat kotina meille. Jaksoivat. Kun tuli aika, äidit ponnistivat meidät elämään, ottivat syliin, ihan iholle. Hoivasivat, hellivät. Ammensivat meille rakkauttaan ja aikaansa.

Saimme uinailla turvassa pienessä sykkyrässä, liukua hetkittäin alas unen maailmoista, havahtua ilmoittamaan tarpeistamme. Äidit kuulivat, vastasivat, ruokkivat, pesivät – ihmettelivät ja ihastelivatkin. Me aarteet, äidit aarteiden vartijat. Yötä päivää. Äidit jaksoivat.

Saimme kasvaa ja muotoutua omaksi itseksemme, oppia tähän elämään. Lähellä oli äidin syli, tarjolla lohdutus, kun sitä tarvittiin. Äideillä oli oikeaan hetkeen parantava puhallus ja opettava ojennus. Eväitä elämään. Äidit jaksoivat.

Kun huomasimme, että maailma odottaa meitä pihaportin tuolla puolen, äidit saattelivat matkaan, opettelivat luottamaan ja päästämään irti. ”Tule sitten käymään”, he muistuttivat. Kun sitten kävimme, he rakastivat ruoalla. Aivan kuin me muualla näkisimme nälkää..! Voi äitejä! Äidit ovat aina äitejä…

Mutta ennemmin tai myöhemmin havahdummekin siihen, että vuosikausia sitten sommiteltu asetelma alkaa kallistua. Osat alkavatkin vaihtua. Äideillä alkaa jo olla ikää. Äitien, jotka aina jaksoivat, on suostuttava jaksamaan vähän vähemmän ja tarvitsemaan toisia vähän enemmän.

Ihanaa on se, että muistot säilyvät, vaikka niiden kertoja vaihtuisikin. Äitien toistamiseen kertomista vauvamuistoista voi tulla meidän omia muistojamme, jotka äidit jo kenties ovat unohtaneetkin. Tarinamme elää, kun sitä kerrotaan. Voimme olla äitiemme muistopankkeja. Ja äitienpäivä voi olla mainio päivä tehdä lisää talletuksia.

Käsissä aika

"Viileät vieraat kädet 
vetivät minut elämään. 
Aistin haparoivaa haurasta 
odotettua onnea. 
Oli syli, johon sykertyä.
Sain olla rakas. 
Tutuiksi tulivat 
kädet, jotka kantoivat, 
silittivät, suojasivat, 
pesivät, pukivat, peittelivät. 
Läsnä ja lämpimät 
ne kädet, jotka viisauteen viittoivat, 
oppimaan ohjasivat. 
Kaiken aikaa ahkeroivat, 
nostelivat, noukkivat, 
askaroivat, auttoivat. 
Kiireen keskellä koskettivatko? 
Äiti, anna käsi. 
On mun vuoro pitää huolta."

Julkaistu

Kevät on täällä!

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, linnut laulavat iloisesti ja lämpötilakin nousee ulkona pitkälti yli 10 asteen. Ihana kevät on saapunut! Kevään yksi varma merkki on myös tulevana viikonloppuna vietettävä pääsiäinen. Nykyisin pääsiäistä vietetään muun muassa kevään alkamisen juhlana. Pääsiäiseen liittyy useita keväisen luonnon heräävän elämän vertauskuvia, kuten narsissit, rairuoho, keltaiset pääsiäistiput sekä hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat ja pajunkissat. Kevätpäiväntasauksen jälkeen valo voittaa pimeyden ja lämpö kylmyyden. Nyt on KEVÄT!

Alkanut kevät tuo myös uusia ajatuksia ihmismieleen. Lisääntynyt valon määrä tuo uutta energiaa ja tulee tarve uudistua ja laittaa asioita kuntoon. Vaikka ikää olisi jo paljon voi mieli tuntua yhtäkkiä nuorelta. Ulkona liikkuminen ja kevyt reippailu kuntoa kohottaen alkaa tuntua luontevammalta, pihaa olisi kiva alkaa laittamaan kesäkuntoon, kotia voisi nikkaroida ja kunnostaa sekä siivota ja sisustaa kevätilme ja paljon muuta askaretta… Kun energiapiikki iskee pitkä talven jälkeen, silloin se energia kannattaa hyödyntää ja touhuta mielekkäitä asioita. Toisaalta keväällä voi myös mieli väsyä ja tuntuu, ettei jaksaisikaan tehdä yhtään mitään, vaikka ilma on mitä parhain ja nyt juuri sitä energiaa pitäisi olla. Tällöin kannattaa panostaa lepäilyyn, syödä ravitsevaa ruokaa ja liikkua hiljakseen luonnossa, jotta oma olo ja mieli alkavat kohenemaan pitkän talven jälkeen.

Nyt kun pääsiäisviikonloppu tulee, kannustamme jokaista tekemään juuri sitä mikä parhaalta tuntuu. Jos haluat hiljentyä viettämään pääsisäistä perinteitä kunnioittaen ja oleskella läheisten ja ystävien kanssa, niin nauti siitä!  Jos tykkäät puuhastella ja virtaa riittää, niin tee sydämesi kyllyydestä! Jos taas kaipaat lepoa ja oma energiataso on nollassa, niin lepää ja oleskele vain!

Miten sinä vietät pääsiäistä ja mitä ajatuksia kevät sinussa herättää?

Toivotamme mitä parhainta ja aurinkoisinta pääsiäistä sinulle!

Julkaistu

Onnellinen vanhuus

Onnellinen vanhuus – minkälaisia nuo viimeiset elinvuotemme ovatkaan? Me kaikki haluamme olla terveitä, voida hyvin, olla elinvoimaisia, tehdä mielekkäitä asioita ja viettää aikaa perheen, läheisten ja ystävien parissa. Mutta mitä muuta voisi olla onnellinen vanhuus? 

Minkälainen on sinun unelmiesi vanhuus? Jos saisit itse valita, miten viettäisit nuo vuodet? Olisitko mieluummin onnellisesti kotona asuen ja tarvittaessa apua kotiin saaden vai laadukkaassa palvelutalossa ihmisten ympäröimänä? Haluaisitko viettää aktiivista elämää ja käydä vanhuksille suunnatuissa tapahtumissa ja matkustaa vaikkapa ulkomaille lämpimään? Vai haluaisitko keskittyä enemmän kotona oleiluun ja elämän pienistä iloista nautiskeluun, ja nauttia perusarjesta kuten maukkaasta kotiruuasta, pienistä ulkolenkeistä ja käsityöistä kotona puuhastellen? Minkälaisia asioita sinä arvostat ja miten haluat nuo vuodet rakentaa elämässäsi? 

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, jokaisella meistä on ainutlaatuinen elämäntarina. Jokaiselle meistä kuuluu myös onnellinen, arvokas ja ainutlaatuinen vanhuus. Kaikkea emme voi vanhuuden osalta itse valita, mutta ajatuksissamme voimme rakentaa onnellisen vanhuuden ja miettiä sitä jo etukäteen. Näitä asioita on hyvä pohtia jo etukäteen ja kannustamme jokaista käyttämään siihen edes pienen hetken aikaa. Mitä sinä arvostat, minkälainen on onnellinen vanhuus?