HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Haikea vuoronvaihto

Ovella on taas vastassa väsynyt Raija. Hän ei ole nukkunut edellisyönä juuri lainkaan. Tänään emme kuitenkaan ole lähdössä tuttua lenkkiä kiertämään, joten Raijalla on aikaa lepäillä sohvalla sillä aikaa, kun asetun silityslaudan ääreen. Raija on saanut jo pari kertaa palovammoja silityspuuhissa, joten sovimme, että jatkossa hän pyytää tehtävään apua.

Sillä välin kun pyykkikasa siliää, Raija esittelee olohuonetta koristavat, harvinaisen oranssit ruusut. Vielä kauniimmiksi ne tekee tarina: Raija kertoo onnitelleensa kimpulla vävyään tämän syntymäpäivänä – pilke silmäkulmassa, sillä kimppu jäikin hänen omaksi ilokseen.

”Miehet kun eivät niin kukkasista välitä. Sitä paitsi ajatushan on tärkein: muistaminen, joka ei ole mikään itsestään selvyys enää minun iässäni. Ja hyvän vävyn olen saanutkin”, Raija myhäilee.

Pyykkiä silitellessäni kurkistan kirjahyllyyn. Raijalla on lukuvuorossa vuosien takaa tuttu Soita minulle, Helena. Kirjasarjan rakkaustarina – niin ennalta-arvattava kuin se osittain onkin – on saanut hänet koukkuun. Mitä enemmän Raija kertoo, sitä virkeämmältä hän vaikuttaa. Ajatusten vaihto on paikallaan, ja väsymys alkaa väistyä. Raija kertoo romaaniin eläytymisen saaneen hänet illalla ihan kyyneliin, vaikka niin ei ihan helposti käykään.

Vuosikymmeniä sitten kirjoitetut sanat johdattavat muistamaan vuosikymmeniä sitten koettuja tunteita. Onhan se hyvä välillä puhdistaa kyynelkanavia, toteamme molemmat.

Omanlaista, rakasta elämää

Raijan illalla kokemat suuret tunteet tiivistyvät nyt kaipaavaksi huokaukseksi, mutta kaikesta kertoilusta kuultaa hänen rakkautensa elämään: omanlaiseen, väsyneeseen ja välillä kivulloiseenkin. Koti on hänelle tärkeä, tuttu ja viihtyisä muistojen tyyssija. Raija kertoo istuskelleensa parvekkeella kesän mittaan monet valoisat, lämpimät illat, nauttineensa siellä iltateet seuranaan isotekstiset kirjat. Miehensä kanssa hänellä oli tapana ihailla siellä auringonlaskuja. Miehen poismenon jälkeen tapa jäi pitkäksi aikaa. Tutut puuhat kun ovat kovin erilaisia yksin. Taivaanrannan väritkään eivät hehku yhtä kirkkaina.

Itku hipaisee läheltä silmännurkkaa. En osaa oikein muuta kuin todeta, että tunteita saa tulla, ja ihmepä olisikin, jos ei pitkän yhdessäolon jälkeen niin kovasti kaipaisi. Toivon vielä ääneen Raijan muistavan, minkälainen selviytyjä hän on, ja miten syvissä surun vesissä hän pysyttelee pinnalla.

Juomme haikeina toistaiseksi viimeiset yhteiset kahvit ja kertaamme toisillemme, miten mukava on ollut tutustua. Seinäkalenterissa on jo huomiselle merkintä vakituisen hoivanantajan paluusta. Heidän tarinansa jatkuu taas, meidän päättyy tällä erää, kun palaan opintojeni pariin. Raija on liikuttunut ja hymyilee kiitoksena kaikesta yhteisestä. Niin minäkin hymyilen, maskini takana. Toivottavasti vielä tavataan, viimeistään sitten kun maskit ovat historiaa.

Hoivanantaja, Johanna

Kiitos Alma, sotiemme rintamaveteraani.

Tänään Suomen Itsenäisyyspäivänä, haluamme kertoa rintamaveteraani Almasta. Meillä on ollut ilo ja kunnia saada palvella Almaa ja muita maamme veteraaneja, mahdollistaa heille mielekäs ja turvallinen kotona asuminen ja ennen kaikkea, olemme saaneet tutustua upeisiin sankareihin, jotka ovat luoneet meille itsenäisen Suomen. ⁣

Alma on lähes 94-vuotias veteraaniasiakkaamme Tampereella. Alma on valloittava, aktiivinen, ja kaikin puolin upea ikäihminen. Tällä viikolla Alma sekä hänen HOIVANantanjansa Mimmu ovat leiponeet yhdessä karjalanpiirakoita. Lisäksi Alma on pukeutunut kansallispukuun ja muistellut Tasavallan Presidentin myöntämää Suomen Valkoisen Ruusun mitallia viime itsenäisyyspäivänä.

Mimmu käy Alman luona viisi kertaa viikossa neljän tunnin ajan päivässä. ⁣ HOIVANantajamme Mimmun erityisen lämmin ja herkkä työote Alman kohdatessaan on mielestämme parasta mitä ikäihminen voi saada. Myös Mimmu itse nauttii työstään veteraaniasiakkaiden kanssa. ”Olen työni kautta saanut kunnian tutustua ihaniin sotiemme veteraaneihin, joita kunnioitan suuresti ja joiden elämänarvoista tulisi meidän kaikkien ottaa oppia.” Kertoo Mimmu.

”Palvelumme turvin Alma, kuten muutkin kotona asuvat rintamaveteraaniasiakkaamme, saavat kokonaisvaltaisen hoivan, huolenpidon ja avun omaan kotiinsa. Rintamaveteraania avustaa aina sama HOIVANantaja tai hoivatiimi, joka huolehtii veteraanin ruokailuista, ulkoilusta, asiointiavusta, henkilökohtaisesta hoivasta, lääkemuistutuksista, seuranpidosta sekä virkistäytymisestä ja kodin sekä pihan hoidosta. ”

”Haluamme palvella veteraaneja niin, että jokainen päivä on merkityksellinen ja mielekäs. Heillä on turvallinen ja hyvä olla, kun saa puuhastella oman tärkeän hoivanantajan kanssa juuri itselle tärkeitä asioita, omassa kodissaan.” -Kertoo palvelusta vastaava Tampereen Kotona Asuen Seniorihoivan palvelupäällikkömme Satu Niemelä.⁣

”Saman HOIVANantajan ja hoivatiimin tärkeys korostuu myös yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Me teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaiden omaisten, sekä kuntien veteraanien asiakasohjauksen kanssa mahdollistaaksemme asiakkaillemme laadukkaan hoivan ja huolenpidon, sekä turvallisen kotona asumisen.” – Kertoo Satu.⁣

Myös Alman omaiset ovat tyytyväisiä palveluun: ”kun apu äidilleni tulee aina samasta paikasta, niin ei mikään asia jää hoitamatta” – kiittelee Alman tytär Marja.

Samoin Tampereen kunnan asiakasohjauksen Kotitorin kanssa yhteistyö on sujunut hienosti. ”Kotona Asuen Seniorihoiva Tampere on toiminut meidän luotettavana kumppanituottajanamme ikäihmisiä ja rintamaveteraaneja hoivatessaan. Teistä on saanut aina hyvää palautetta ja asiakkaiden hyvinvointiin on panostettu yksilötasolla erittäin upeasti.” -toteaa Kotitorin asiakasohjaaja. ⁣

Toivotamme erityisen onnellista ja hyvää itsenäisyyspäivää Almalle ja jokaiselle maamme veteraanille. Kiitos sotiemme veteraanit 🙏⁣

Hyvää itsenäisyyspäivää!

– Kotona Asuen Seniorihoivan väki

PS. Jos haluat lukea lisää veteraanien kertomuksia tai mietit joululahjaa läheiselle niin kannattaa tutustua Nokian Sotaveteraanien juuri julkaisemaan teokseen ”Veteraanien perintö Nokialla”. Tänne on myös edesmennyt veteraaniasiakkaamme kertonut kokemuksiaan.⁣

Kiitos, äidit

Äiti. Miten paljon sisältöä mahtuukaan yhteen pieneen sanaan! Näitä aikoja keväällä hiirenkorvat ja hennot vuokot muistuttavat, että on taas aika muistaa äitejä. On taas korttien, kukkien, kakkukahvien ja kiitosten päivä. Lämmintä yhdessäoloa. Liikutuksen kyyneliä silmänurkissa. Kiitosmieltä. Paljon on koettu yhdessä. Melkoinen matka takana.

Äidit odottivat, arvailivat, aavistelivat meitä, jotka kelluimme vielä heidän sydämensä alla suojassa. Kantoivat, olivat kotina meille. Jaksoivat. Kun tuli aika, äidit ponnistivat meidät elämään, ottivat syliin, ihan iholle. Hoivasivat, hellivät. Ammensivat meille rakkauttaan ja aikaansa.

Saimme uinailla turvassa pienessä sykkyrässä, liukua hetkittäin alas unen maailmoista, havahtua ilmoittamaan tarpeistamme. Äidit kuulivat, vastasivat, ruokkivat, pesivät – ihmettelivät ja ihastelivatkin. Me aarteet, äidit aarteiden vartijat. Yötä päivää. Äidit jaksoivat.

Saimme kasvaa ja muotoutua omaksi itseksemme, oppia tähän elämään. Lähellä oli äidin syli, tarjolla lohdutus, kun sitä tarvittiin. Äideillä oli oikeaan hetkeen parantava puhallus ja opettava ojennus. Eväitä elämään. Äidit jaksoivat.

Kun huomasimme, että maailma odottaa meitä pihaportin tuolla puolen, äidit saattelivat matkaan, opettelivat luottamaan ja päästämään irti. ”Tule sitten käymään”, he muistuttivat. Kun sitten kävimme, he rakastivat ruoalla. Aivan kuin me muualla näkisimme nälkää..! Voi äitejä! Äidit ovat aina äitejä…

Mutta ennemmin tai myöhemmin havahdummekin siihen, että vuosikausia sitten sommiteltu asetelma alkaa kallistua. Osat alkavatkin vaihtua. Äideillä alkaa jo olla ikää. Äitien, jotka aina jaksoivat, on suostuttava jaksamaan vähän vähemmän ja tarvitsemaan toisia vähän enemmän.

Ihanaa on se, että muistot säilyvät, vaikka niiden kertoja vaihtuisikin. Äitien toistamiseen kertomista vauvamuistoista voi tulla meidän omia muistojamme, jotka äidit jo kenties ovat unohtaneetkin. Tarinamme elää, kun sitä kerrotaan. Voimme olla äitiemme muistopankkeja. Ja äitienpäivä voi olla mainio päivä tehdä lisää talletuksia.

Käsissä aika

"Viileät vieraat kädet
vetivät minut elämään.
Aistin haparoivaa haurasta
odotettua onnea.
Oli syli, johon sykertyä.
Sain olla rakas.
Tutuiksi tulivat
kädet, jotka kantoivat,
silittivät, suojasivat,
pesivät, pukivat, peittelivät.
Läsnä ja lämpimät
ne kädet, jotka viisauteen viittoivat,
oppimaan ohjasivat.
Kaiken aikaa ahkeroivat,
nostelivat, noukkivat,
askaroivat, auttoivat.
Kiireen keskellä koskettivatko?
Äiti, anna käsi.
On mun vuoro pitää huolta."