Kiitos, äidit

Äiti. Miten paljon sisältöä mahtuukaan yhteen pieneen sanaan! Näitä aikoja keväällä hiirenkorvat ja hennot vuokot muistuttavat, että on taas aika muistaa äitejä. On taas korttien, kukkien, kakkukahvien ja kiitosten päivä. Lämmintä yhdessäoloa. Liikutuksen kyyneliä silmänurkissa. Kiitosmieltä. Paljon on koettu yhdessä. Melkoinen matka takana.

Äidit odottivat, arvailivat, aavistelivat meitä, jotka kelluimme vielä heidän sydämensä alla suojassa. Kantoivat, olivat kotina meille. Jaksoivat. Kun tuli aika, äidit ponnistivat meidät elämään, ottivat syliin, ihan iholle. Hoivasivat, hellivät. Ammensivat meille rakkauttaan ja aikaansa.

Saimme uinailla turvassa pienessä sykkyrässä, liukua hetkittäin alas unen maailmoista, havahtua ilmoittamaan tarpeistamme. Äidit kuulivat, vastasivat, ruokkivat, pesivät – ihmettelivät ja ihastelivatkin. Me aarteet, äidit aarteiden vartijat. Yötä päivää. Äidit jaksoivat.

Saimme kasvaa ja muotoutua omaksi itseksemme, oppia tähän elämään. Lähellä oli äidin syli, tarjolla lohdutus, kun sitä tarvittiin. Äideillä oli oikeaan hetkeen parantava puhallus ja opettava ojennus. Eväitä elämään. Äidit jaksoivat.

Kun huomasimme, että maailma odottaa meitä pihaportin tuolla puolen, äidit saattelivat matkaan, opettelivat luottamaan ja päästämään irti. ”Tule sitten käymään”, he muistuttivat. Kun sitten kävimme, he rakastivat ruoalla. Aivan kuin me muualla näkisimme nälkää..! Voi äitejä! Äidit ovat aina äitejä…

Mutta ennemmin tai myöhemmin havahdummekin siihen, että vuosikausia sitten sommiteltu asetelma alkaa kallistua. Osat alkavatkin vaihtua. Äideillä alkaa jo olla ikää. Äitien, jotka aina jaksoivat, on suostuttava jaksamaan vähän vähemmän ja tarvitsemaan toisia vähän enemmän.

Ihanaa on se, että muistot säilyvät, vaikka niiden kertoja vaihtuisikin. Äitien toistamiseen kertomista vauvamuistoista voi tulla meidän omia muistojamme, jotka äidit jo kenties ovat unohtaneetkin. Tarinamme elää, kun sitä kerrotaan. Voimme olla äitiemme muistopankkeja. Ja äitienpäivä voi olla mainio päivä tehdä lisää talletuksia.

Käsissä aika

"Viileät vieraat kädet
vetivät minut elämään.
Aistin haparoivaa haurasta
odotettua onnea.
Oli syli, johon sykertyä.
Sain olla rakas.
Tutuiksi tulivat
kädet, jotka kantoivat,
silittivät, suojasivat,
pesivät, pukivat, peittelivät.
Läsnä ja lämpimät
ne kädet, jotka viisauteen viittoivat,
oppimaan ohjasivat.
Kaiken aikaa ahkeroivat,
nostelivat, noukkivat,
askaroivat, auttoivat.
Kiireen keskellä koskettivatko?
Äiti, anna käsi.
On mun vuoro pitää huolta."