Mitä paremmin tutustumme, sitä paremmin ymmärrän Annan tarvetta päästä itse kauppaan, oli kunto mikä tahansa. Kaupasta ei vain haeta elintarvikkeita – siellä kohdataan uutta ja erilaista maailman eri kolkista. Haistellaan uusia tuulia, etsitään ideoita: mitä uutta makunystyröille tänään?
Maut ovat Annalle tärkeitä. Juustotiskiltä hän kysyy vinkkejä maistuvista juustoista, kun punakuoriset perusjuustot eivät maistu millekään. Yrttipaljoudesta valikoimme tuuheimmat persiljat, pitkänhuiskeat ruohosipulit ja raikkaana tuoksuvaa basilikaa. Perunan kylkeen reilusti tilliä ja kaveriksi tavallista timakampaa silliä – inkiväärillä ja limellä maustettua – ja niillä elääkin monta päivää.
Kun kivikovina myytävät päärynät tympivät, päivää piristämään valikoituu astetta erikoisempia etelän hedelmiä. Luen Annalle hyllyn reunasta niiden nimiä: kaki, litsi, karambola, ananaskirsikka… Puntaroinnin päätteeksi ostoskärryyn päätyy luumutomaattia muistuttavia kumkvatteja.
Sitruunat ostamme luomuna. Tuoreet pääsevät kirjolohen kylkeen, vanhat ja kovettuneet puristamme mehuksi, joka irvistyttää, mutta piristää. Anna rakastaa sitruunaa. Kalatiskiltä ostamme usein kuhaa, kampelaa, lohta tai savuahvenia, aina tuoreinta mahdollista.
Rumiluksia ja aarteita
Annan keittiö on kodin sydän. Siellä vietämme suurimman osan ajasta kauppareissumme jälkeen. Anna syö ”kakkosaamiaisensa”, minä eväsleipäni. Samalla jutustelemme ja raportoin ikkunalaudan kukkasten voinnin. Uusin tulokas on kukonharja. Anna kertoo uutta myös omasta voinnistaan. Lääkärikäynnillä selvisi, että keuhkoihin on kertynyt nestettä: vanha, tuttu vaiva, jonka syytä hänelle ei taaskaan kerrottu.
Jos olemme tehokkaalla tuulella, suunnittelemme jo syödessä, mitä kaikkea Annan silmiltä kadonnutta täytyykään etsiä hyllyiltä, jääkaapista tai pakastimesta. Muhiiko jossakin aineksia, joiden viimeinen käyttöpäivä kolkuttelee – tai on jo mennyt? Toisinaan olemme hieman eri mieltä siitä, mitä voi syödä. Ruma ja tummunut palsternakka on vähällä päätyä biojätteeseen inventaariossani. Anna tulee hätiin ja vakuuttaa, että köntin kuuluukin olla rumilus; keskiosan voi vielä mainiosti käyttää, kunhan leikkaa pinnasta pahimmat pois.
Käyn viemässä ison lastin roskia eri kasseissa. Anna lajittelee tunnollisesti, mutta ei saa itse kannettua roskia portaissa, koska joutuu tukeutumaan lujasti kaiteeseen. Seuraavaksi pengon pakastimen läpi metsästäen sen uumenista savupallasta – unohtunutta aarretta, joka toisi vaihtelua ruokalistaan.
Lokerot ovat täpötäynnä, sillä Anna ostaa mielellään varalle kalaa ja lihaa, jotta ruokaa riittää meidän hoivanantajien käyntien välille ja saatavilla on monenlaista raaka-ainetta inspiraation iskiessä tai maukkaan reseptin muistuessa mieleen. Savupallas löytyy kuin löytyykin!
Lopuksi Anna pyytää leikkaamaan kumkvattia salaattinsa piristykseksi. Hedelmät ovat pikkuisia, eikä heikoksi käyneiden sormien tarkkuus ole enää entisensä. Anna kiittelee yhteisestä päivästä ja lupaa piakkoin esitellä jättimäistä reseptikokoelmaansa, makumuistoja vuosien varrelta.
– Hoivanantaja, Johanna
