Kevät on täällä!

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, linnut laulavat iloisesti ja lämpötilakin nousee ulkona pitkälti yli 10 asteen. Ihana kevät on saapunut! Kevään yksi varma merkki on myös tulevana viikonloppuna vietettävä pääsiäinen. Nykyisin pääsiäistä vietetään muun muassa kevään alkamisen juhlana. Pääsiäiseen liittyy useita keväisen luonnon heräävän elämän vertauskuvia, kuten narsissit, rairuoho, keltaiset pääsiäistiput sekä hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat ja pajunkissat. Kevätpäiväntasauksen jälkeen valo voittaa pimeyden ja lämpö kylmyyden. Nyt on KEVÄT!

Alkanut kevät tuo myös uusia ajatuksia ihmismieleen. Lisääntynyt valon määrä tuo uutta energiaa ja tulee tarve uudistua ja laittaa asioita kuntoon. Vaikka ikää olisi jo paljon voi mieli tuntua yhtäkkiä nuorelta. Ulkona liikkuminen ja kevyt reippailu kuntoa kohottaen alkaa tuntua luontevammalta, pihaa olisi kiva alkaa laittamaan kesäkuntoon, kotia voisi nikkaroida ja kunnostaa sekä siivota ja sisustaa kevätilme ja paljon muuta askaretta… Kun energiapiikki iskee pitkä talven jälkeen, silloin se energia kannattaa hyödyntää ja touhuta mielekkäitä asioita. Toisaalta keväällä voi myös mieli väsyä ja tuntuu, ettei jaksaisikaan tehdä yhtään mitään, vaikka ilma on mitä parhain ja nyt juuri sitä energiaa pitäisi olla. Tällöin kannattaa panostaa lepäilyyn, syödä ravitsevaa ruokaa ja liikkua hiljakseen luonnossa, jotta oma olo ja mieli alkavat kohenemaan pitkän talven jälkeen.

Nyt kun pääsiäisviikonloppu tulee, kannustamme jokaista tekemään juuri sitä mikä parhaalta tuntuu. Jos haluat hiljentyä viettämään pääsisäistä perinteitä kunnioittaen ja oleskella läheisten ja ystävien kanssa, niin nauti siitä!  Jos tykkäät puuhastella ja virtaa riittää, niin tee sydämesi kyllyydestä! Jos taas kaipaat lepoa ja oma energiataso on nollassa, niin lepää ja oleskele vain!

Miten sinä vietät pääsiäistä ja mitä ajatuksia kevät sinussa herättää?

Toivotamme mitä parhainta ja aurinkoisinta pääsiäistä sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *